Tai jotain vielä epätodennäköisempää: leikkisetin esine    ,  tiedepakkaus tai unohdettu projekti, jota ei enää ole olemassa täydessä muodossaan.

Mitä enemmän sitä katsoin, sitä häiritsevämmäksi se muuttui, yksinkertaisesti siksi, etten pystynyt sijoittamaan sitä mihinkään.

Silloin ymmärsin, mitä pimeys tekee: se poistaa kontekstin. Ja ilman kontekstia jopa harmittomat esineet voivat tuntua oudoilta, jopa uhkaavilta.

Nousin hitaasti ylös pitäen sitä edelleen kädessäni, tuntien oudon jännityksen rinnassani. Ympärilläni oleva talo tuntui hiljaisemmalta kuin ennen, ikään kuin hiljaisuus olisi voimistunut käännyttäessäni pois. Kävelin varovasti käytävää pitkin, toinen käsi ojennettuna edessäni, toisella puristaen outoa sinistä esinettä, ikään kuin vahvistaakseen, etten vieläkään ymmärtänyt.

Pimeys sai kaiken tuntumaan hieman epätodelliselta.

Palattuani poikani huoneeseen epäröin hetken kynnyksellä ennen sisäänmenoa. Hän nukkui sikeästi, tietämättömänä sähkökatkoksesta; hänen hengityksensä oli tyyni ja seesteinen talossa vallinneesta kaaoksesta huolimatta. Lyhyen hetken tunsin melkein syyllisyyttä herättäessäni hänet, mutta uteliaisuus oli jo ottanut vallan.

Ravistin hänen olkapäätään hellästi.

⬇️  Lisätietoja  on seuraavalla sivulla.